keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Luonto- ja liikuntapäivästä Aholahdessa

 Luulen, että monet tykkäsivät siitä frisbeegolfista. Monilta onnistui heittäminen tosi hyvin, vaikka se ei ollut kaikille tuttua.

23 frisbeegolf rataa siellä Aholahdessa, aika paljon. Ja ratoja löytyy vielä ympäri Savonlinnaa, yllättävän paljon.

Ruoka oli hyvää, makkarat ja sämpylät oli hyviä. Ja jauhelihakeitto myös.  

 

Heittäminen oli hauskaa, katsoin, että kohta osuu frisbee puun latvaan. Onneks ei kuitenkaan osunut. 

Mölkyn heittäminen jäi mieleen. Olin siinä ihan hyvä. 

Mölkyn heittäminen ei ihan onnistunut. Sain kuitenkin ihan hyvän tuloksen. Joskus kuitenkin käy vaan niin, ettei onnistu. 

 

Se oli hauskaa, kun se mies kertoi niistä radoista. Aika paljon niitä on. 

Aholahdessa oli kauniit maisemat ja hirmu siistiä sisätiloissa. 

Oon käynyt Aholahdessa aikaisemminkin. 

On siellä tullut käytyä. En nyt kyllä muista kenen kanssa siellä tuli käytyä. 

Joo, oon käynyt siellä aikaisemmin. Tuttu paikka. 

Mukava vetäjä oli. - Joo, niin oli. - Hän näytti miten heitetään. Se oli kyllä hauskaa se heitteleminen. Välillä lenti ihan mihin sattuu ne frisbeet. Aina sai etsiä omaa kiekkoa. Onneksi niissä oli numerot, että löysi oman kiekon sieltä.

Heitin omalla pitkän matkan kiekolla. Olen ostanut omaksi kiekkoja yksitellen. Niitä taitaa kaiken kaikkiaan olla nyt viisi. Ja niille on oma laukku. Eilen heitin sillä neonkeltaisella siksi, että se oli tarkoitettu pitkille matkoille ja sit tietysti sen takia, että se liitää parhaiten, sillä oli parasta heittää. Muut kiekot ovat väreiltään vihreä, sininen, keltainen ja oranssi. 

Olisin ihan innoissani menossa heittämään frisbeegolfia uudestaankin. 

Joo, olisin lähdössä uudestaan. 

Ympäri Suomeahan tuota fribeegolfia voi vissiin harrastaa. Se taitaa olla ihan suosittuakin. 

Kyllä oltaisiin ehdottomasti lähdössä frisbeegolfaamaan uudestaan, ihan kiva laji on se.  

 

Millaisen frisbeegolfkiekon ostaisit?

- Seuraava olisi sellainen putteri eli lyhyen matkan kiekko. Väriltään punertava tai punainen, koska niitäkin on eri värisiä. 

- Ostaisin pitkän matkan ja lyhkäsen matkan kiekkoja. Eri värisiä. Punaisen, keltaisen, oranssin ja violetin. Jos vain yksi pitäisi valita, ostaisin lyhyen matkan kiekon, punaisen värisenä.

- Ostaisin vihreän, keltaisen ja punaisen. Oranssin ja sinisen. Ostaisin pitkän matkan kiekkoja. Jos vain yksi pitäisi valita, ostaisin oranssin pitkän matkan kiekon.     

maanantai 9. syyskuuta 2019

Kesäloma kuulumisia ja paluu takaisin töihin


Olen kirkolla kahden päivän sijasta kolmane päivänä, eli olen kirkolla tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tiskaan kirkolla astianpesukoneella astioita ja katan pöytää. Tykkään olla kirkolla kolmena päivänä viikossa. 
Minulla on kirkolla mukavat työkaverit. Ruuat on hyviä, mitä tehdään kirkolla. saan kirkolta ruokaa kotiinkin mukaan. Jutellaan kirkolla mukavia asioita ja nauretaan mukaville jutuille. Menen kirkolle aamulla kello 9.00. Työ loppuu kirkolla 13.00. 
OLEN tykännyt olla kirkolla töissä. Kirkolta tulen Majakan kerhoihin. Olen tavannut kirkolla uusia ihmisiä. Laitan kuivia astioita kaappiin, kuorin perunoita ja kuorin porkkanoita ja teen työparin kanssa sämpylöitä.

Kesälomalla kävin Kiteen eläinpuistossa katsomassa eläimiä. Syötiin Pajarinhovissa, ruoka oli hyvää. Kävin kalastajankojullakin syömässä. Kävin lippakioskillakin jäätelöllä. Kalastajankojulla söin muikut, muikut oli hyviä. En käynyt laivaristeilyllä tänä kesänä ollenkaan. Ei tehtyä tänä kesänä mitään isompaa kesäretkeä. Minun kuukauden kesäloma meni nopeasti. Minun kesälomallani oli lämmintä. Minulla oli kesälomalla paljon tekemistä. En käynyt kesälomalla ollenkaan uimassa. Kävin kesälomalla Heikinpohjan kentällä sirkuksessakin. Oli mukava käydä kesälomalla Kalastajankojulla syömässä, oli mukava käydä lipallakin ja sirkuksessakin oli mukava käydä. Se oli hyvä, kun minun kesäloman aikana ei satanut ollenkaan vettä. Pesin kesäloman aikana ikkunatkin ja matot.

-Repa


Käytiin torikahvilassa kahvilla ja otin lihalörtsyn sekä juomista. Minä sain kalaa kun käytiin makkaranpaistossa. Kävin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kankaanpäässä ja loppu loman olin kotona Savonlinnassa ja 28.8. täytin 32 vuotta.  

- SPF

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Ruokavastuuvuoroista

Tykkään ruokavastuuvuoroista. Tykkään myös tiskausvuoroista. Ruuat on ollut hyviä. Oppii tekemään uusia ruokia. - Repa

Ruokavastuuvuorot on hyvät. Omalla ruokavastuuvuorolla aion tehdä nakkipiiloja. Niihin tulee nakkeja torttutaikinaan käärittyinä. Väliin tulee juustoa, ketsuppia ja sinappia. 
Vastuu ruokavastuuvuorossa tuntuu hienolta. On hyvä oppia tekemään uusia asioita. - Timón  

Minä en hirveästi tykkää astioiden tiskaamisesta. On mukavaa oppia tekemän uusia ruokia. Oli mukavaa tehdä täytettyjä paprikoita. - Suvi88

Ruokavastuuvuorot on hauskoja, koska saa päättää mitä tehdään. En hirveästi tykkää tiskata, mutta se on pakko tehdä. Ruokia on helppo keksiä. Täytetyt paprikat oli hyviä ja minun opastuksella tehtiin. Fetasalaatti oli tosi hyvää ja samoin salaattikastike. -SPF

-Joskus on vaikea päättää mitä ruokaa tehdään. -Suvi88
-Tiskaaminen ei oo mielipuuhaa, mutta se hoidetaan ilman marinoita ruokavastuuvuoron yhteydessä. - ohjaaja
-On kiva, että kokkiryhmissä tehtyjä ruokia voi joskus tehdä kotonakin, kun ryhmässä on saanut ohjeet. 
-On kivaa, että kerhosta saa ruokaa mukaan kotiin. 
-On välillä hauskaa, että toimihenkilöt haluaisi tulla syömään meijän laittamia ruokia, mutta välillä se on rasittavaa. 

-Oli kiva tehdä täytettyjä paprikoita Sampan opastuksella. Niistä tuli tosi hyviä. - Suvi88
-Kuori oli tosi pehmeä.-Timón

Fetasalaatti Suvin opastuksella:
-tekeminen oli tosi hauskaa
-tykkäsin -Repa, Timón
-tuunaus oli kivaa ja oli hyvä idea, kastike oli älyttömän hyvää. -Suvi88

-Viimeksi kun oli salaatti, nyt voisi olla jotain ruokaisampaa.- Suvi88
-Niin voisi olla. -Repa

tiistai 27. marraskuuta 2018

Syksyn tunnelmien koontia


Tykkään käydä Majakan kerhoissa. Kerhossa oppii paljon uusia asioita. Olen oppinut tekemään kokkikerhossa monenlaisia ruokia. Olen tykännyt käydä kirjastossa, pelata erilaisia pelejä ja käydä Vihreällä Telakalla. Viimeksi käytiin Vihreällä Telakalla makkaran paistossa ja käveltiin metsässä. Makkarat ja savumuikut oli hyviä. Tykkäsin kävellä metsässä, puissa oli kauniin väriset lehdet ja oli kaunis sääkin. Iiris osasi ajaa hyvin autoa. Menimme Vihreälle Telakalle Caritan autolla. 
Ollaan saatu kokkikerhosta ruokaa kotiin mukaan. Nytten ollaan some kerhossa. Huomenna on hyvinvointi kerho. Perjantaina en ollut töissä, kun olin Punkaharjulla ravintola Hutikassa Halloween-tansseissa. Tykkäsin käydä Hutikassa Halloween tansseissa. Eilen käytiin Casinon laavulla makkaran paistossa. Makkarat oli hyviä. Mentiin Casinon laavulle Jorman taksilla. 
Maanantaina olin Tanhuvaarassa vesijumpassa, tykkäsin olla vesijumpassa. Kävin vesijumpan jälkeen saunassakin, tykkkäsin myös siitä. 
Lauantaina meillä oli kotona Halloween bileet. 

- Repa

On ollut mukavaa opetella uusia asioita tietokoneella. Blogin teko on ollut kivaa. On ollut mukavaa, että on ollut tosi mukavia kerhoja.




- Suvi88
______________________________


Terve lukijat,
Erityisen mukavia ovat pelikerho ja kokkikerho. Vihreän Telakan retkellä käytiin Piispan Huvilalla ja siivosin oksia ja söin makkaraa siellä.
Viikot menevät työn merkeissä, viitenä päivänä viikossa.
Yhtenä päivänä käytiin Vuohimäellä katsomassa eläimiä ja tehtiin pieni lenkki. Välillä käytiin elokuvissa.

- SPF

Majakan kerhoissa mukavinta on ollut retket Vihreälle Telakalle. Pelikerho on ihan huippu kerho, kun saa pelata mukavia pelejä.
Iiris ja Leevi ovat mukavat ohjaajat. Vihreällä Telakalla oli viimeksi mukavaa, kun siellä oli minun entinen koulukaveri peruskoulu ajoilta. Erään vanhan tutun kanssa oli mukava muistella menneitä aikoja. Piispan Huvilan pihassa oli haravointi hommia, raskaan työn jälkeen sai mehua ja makkaraa.
Eilen pelikerhossa oli kivaa pelata, risti seiskaa ja muita korttipelejä. Muistipelissä minulla oli hyvä tuuri. 

-Suvi88
-  

Morjesta! Minulla on ollut viime aikoina mukavaa.
Majakan kanssa ollaan käyty vaikka missä. Erityisesti pidin siitä kun käytiin kerhon porukalla SaPKon pelissä.
Hauskaa oli, vaikkei SaPKo voittanutkaan. Pelaajat nahistelivat pelissä paljon ja tuomarit joutuivat menemään väliinkin pariin otteeseen.
Minusta tasoitusmaali oli hienoin osuma, sen viimeisteli Matias Rauvola.
Ottelussa oli yksi ikävämpikin tapahtuma, kun yksi LeKin pelaajista törmäsi tuomariin ja tuomarin olkapää meni siinä rysäyksessä sijoiltaan. Onneksi SaPKon lääkäri oli valppaana ja tuli vetämään olkapään paikoilleen.
Muutenkin ollaan tehty hienoja retkiä esimerkiksi Vihreän Telakan kanssa laavulla, oli upeita maisemia. 

- Timón


Tykkään käydä Vihreällä Telakalla. Tykkäsin käydä SaPKon pelissä, mukana oli Timo, Samppaa, Tero, Iiris ja Leevi. Saatiin siellä limpparit ja makkarat. Limppari ja makkara oli hyvää.
Tykkään käydä Vihreällä Telakalla, haravoida pihalta lehtiä. Saatiin sielläkin mehua, leipää ja makkaraa. Leevi tekemät voileivät olivat hyviä ja makkaratkin olivat hyviä.
Tykkäsin tehdä torstaina kokkikerhossa mustikkapiirakkaa. Mustikkapiirakka oli hyvää.
Minun mielestä SaPKon peli meni hyvin, vaikka pelaajat välillä nahistelivatkin keskenään. Ei se mitään vaikka SaPKo hävisikin.
Käytiin Vihreän Telakan kanssa Piispan Huvilalla, siellä haravoitiin lehtiä ja tehtiin puutöitä.
Piispan Huvilalla grillattiin makkaraakin.
Minä ja Samppa mentiin sinnepäin Jarin autolla ja takaisinpäin tultiin vanhalla Fors Transitilla. Transitia ajoi Leevi. Leevi osasi ajaa hyvin.
Tykkäsin eilen pelata kerhossa erilaisia pelejä. Voitin muutaman pelin.
Meillä oli hauskaa SaPKon pelissä.
Minä olen jo suunnitellut joululahja ostojakin.
Toisella erätauolla juotiin limpparit ja syötiin makkarat.
Ja ollaan välillä käyty elokuvissakin ja ollaan käyty kirjastossakin.
Olen tykännyt käydä elokuvissa ja kirjastossa. 

- Repa

Luonto- ja liikuntapäivästä Aholahdessa

  Luulen, että monet tykkäsivät siitä frisbeegolfista. Monilta onnistui heittäminen tosi hyvin, vaikka se ei ollut kaikille tuttua. 23 frisb...